Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Syntymäpäivä lahja


Eräällä ystävälläni on pian syntymäpäivät, enkä pääse niitä viettämään. Tälläiset muistamiset vein hänelle etukäteen. Laatikko on ihan vaan geishapaketti uudelleen päälystettynä.

On aikoja kun en jaksa väritellä leimasin kuvia ollenkaan. Nyt olen taas löytänyt niiden ihanan terapeuttisen vaikutuksen. Koko mieli tyhjenee kun maalaa. Käytän leimasinten värittämiseen ainoastaan distress inkkejä. Sellaisen vinkin antaisin aloitteleville värittelijöille, että panostakaa kunnon paperiin. Laadukas akvarellipaperi on kaiken A ja O. Sitten itse tykkään käyttää säiliöpensseliä. Sutaisen sen puhtaaksi kädenselkään väriä vaihtaessani. Ja kannattaa rohkeasti käyttää erivärejä pintojen luomiseen. Punainen pusero ei koskaan ole kauttaaltaan samanpunainen, vaan valon ja varjon vaikutuksesta väri vaihtelee ruskean tai sinisen sävyihin. Kannattaa kokeilla rohkeasti.
Mallia värittämiseen kannattaa katsoa muilta. Ihan röyhkeästi vaan. Itse olen opetellut kopioimalla. Enkä vieläkään ole mikään värittämisen kruunaamaton kuningas, mutta ensimmäisistä kuvista on tultu pitkän pitkä matka.

Nyt kun minulla on kuoriutunut askarteluvaihde päälle niin huomaan että peruskartongit ovat vähissä! Haluan että minulla on juuri oikea sävy käytettävissä ja aikaisemmin olen kuulunut kerhoon jossa tuli kuukausittain nippu pelkästään yksi värisiä kartonkeja. Yhdessä vaiheessa minulla oli niitä jo "melko" runsaasti, mutta kato on käynyt. Ehkäpä tässä olisi hyvä tekosyy tuhlata.. :D

3 kommenttia:

  1. Tosi kauniit jutut ystäväsi sai! Mikäs tollainen kerho on? Mäkin haluan, et joku huolehtii mun kartonkivarannoista, ilman, et täytyy itse sormeaan nostaa!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti väritetty! Ei liian sokerinen värimaailma vaikka söpöjä kuvia ovatkin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.