Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kiitos kurssilaisille!

Musteet tutuksi -kurssi pidettiin eilen Amaliassa. Jännitti vähän että miten aikataulu toimii, saako osallistujat uusia ideoita ja että onko kivaa.
Viimeinen jännityksen aihe oli ainakin turha, itselläni ainakin oli kivaa ja mielestäni tunnelma oli leppoisa, joskin työn täyteinen!
Kaikilla oli taatusti sormet musteessa, sillä muistin mainita kumihanskoista vasta puolessa välissä kurssia.


Kurssilla tehtiin erilaisia kokeiluja Distress inkeillä ja alkoholimusteilla. Muutamiin tekniikoihin tarvittiin myös valikoimaa muita musteita. Käytössä oli erilaisia papereita ja ja kurssin edetessä nähtiin erilaisten papereiden vaikuttavan musteiden käyttäytymiseen.
Kotona suosittelenkin olemaan ennakkoluuloton paperivalintojen kanssa! Joskus "pieleen menneet" tekniikat ovat niitä hienoimpia lopputuloksia!

Kurssilaiset saivat aikaan upeita taustoja, toivottavasti sain heitä rohkaistua kokeilemaan erilaisia mustekokeiluja myös jatkossa ja annettua ideaa siitä mitä musteilla on mahdollista tehdä.

Paljon tekniikoita jäi vielä takataskuun kurssiajan rajallisuuden vuoksi. Syksyllä Amaliassa alkaa kurssirupeama jossa keskitytään selkeästi yhteen aiheeseen kerrallaan. Osa kerroista tulee olemaan tekniikka painotteisia, lisäksi olen miettinyt sellaisia aiheita kuten sommittelu, värien käyttö ja yhdisteleminen, sekä tarinointi. Jos mielessäsi pyörii asia tai idea josta mielellään kuulisit lisää, niin nyt kun syksyn kurssitarjontaa mietitään on hyvä aika antaa ehdotuksia!

Kiitos vielä kaikille mukana olleille!

PS. Ei huolta, en itse aio pitää kurssia tarinoinnista ;)

Tässä vielä muutama Riikalta saatu kuva.



 Pöytä oli sotkuissa ja tulokset hienoja, mikäs sen parempaa?

6 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! Oli oikein mukavaa ja innostavaa olla kurssilla :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos eilisestä, oli kivaa! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos innostavasta ja mielenkiintoisesta kurssista. Lisää vaan!! ;D
    Sen verran jäi asia "vaivaamaan" että syksyllä pitää jatkaa.....

    VastaaPoista
  4. Kyllä oli kivaa, kiitos hyvästä opastuksesta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille! Ehkä tavataan syksyllä?1 :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.