Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

torstai 10. toukokuuta 2012

mixed media

Tämän taulun tein muistutukseksi itselleni.
Pohjana tässä on taidekehystämöstä saatu jämäpala, joka syntyy kun leikataan paspiksia.
Ensin kiinnitin pohjaan kuviopaperia gessolla ja tämän jälkeen tuputin gessoa kankaanpainantaa varten  hankkimani sabluunan läpi.
Taustav värjäsin misteillä.
Mallinukke, vai mikä oikealta termiltään lieneekään, on leikattu sizzixillä ja embossattu sen jälkeen. Hameen pyörittelin rautalangasta, se on ehkä vähän karu ja epäsymmetrinen, mutta pidän siitä silti. Helmaan pyörittelin ohuemmalla rautalangalla ja leikkurikukilla helmakoristeen.

"Latteus", veljeäni mukaillen, on tulostettu koneella ja kiinnitetty taustaan kohopalojen kanssa.
Kukkasen olen maalannut gessolla ja värittänyt misteillä ja distresseillä. Alla olevan kukan olen maalannut krakleeraus lakalla ja gessolla. Päälle sudin vähän distressejä.
Veljeni kysyi kuuluuko skräppäykseen englanninkielisten latteuksien käyttö. Enpä tiedä siitä, mutta itse koen sen helpoksi. Kun kuitenkin jaan työni täälä internetin ihmemaassa, niin jotenkin koen vaikeaksi kovin syvällisten henkilökohtaisten tekstien jakamisen. Tai sitten en vain ole journaling tyyppiä.

Translation:

I made this to remind me. I have used card board as base and then glued patterned paper with gesso. I also used stencil to create pattern. I painted over stencil with gesso and after drying I painted it with misters. I cut shape out of card board and hot embossed it, just to get more texture and thickness. Dress is made out wire, not perfect, but I like it anyhow.

I also painted big flower with gesso and colored it with mists and distress ink.

I really enjoyed this project!

17 kommenttia:

  1. hieno toi tausta ja hyvä latteuskin :) TYkkään myös tosta rautalankahameesta, karun kaunis.

    VastaaPoista
  2. tää on tosi hieno! ja hyvä muistutus. kyllä tämmönen taulu kelpais itellekin.

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava! Toi vähän rosoinen rautalankahame sopii täydellisesti luomaan kontrastia muuten hempeään taustaan:) Upea!

    VastaaPoista
  4. Hyvä muistutus ja minusta tuo hame on yksinkertaisesti ihan parhautta! UPEA kokonaisuus! Nam. Ihanaa, kun sulla menee nyt lujaa luomisen kanssa!

    VastaaPoista
  5. Kaunis taulu ja tuo rautalankahame on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  6. Hyvä duuni, ja sen tekstikin kolahti eikä tuntunut lattealta. Tavallaan tunnistan mitä veljesi tarkoittaa, sillä joskus on hassua jos suomenkielisissä leiskoissa on paljon "best friends forever" -tyyppisiä tarroja, mutta jopa niissä kohtuukäyttö on sallittua. Ehkä voisit tehdä veljellesi kortin, jossa lukee "Opinions are like a******s, everybody has one" ;)

    VastaaPoista
  7. ninarsku, kiitos. Omasta mielestänikin latteus oli oivallinen ;)

    kiala, eikö? Joskus on hyvä muistuttaa itseään suuntamaan ajatukset positiivisiksi teoiksi.

    elinarsku, ei kun vaan gessopurkki käteen ja tekemään!

    Jeppula, kiitos!

    Riikka, kiitos paljon! Jotenkin on nyt ollut olo kokeilla vähän erilaisia juttuja.

    Jenski, kiitos!

    Marie, aivan loistava idea! Korjattakoon sen verran että en siis mitenkään loukkaantunut veljeni sanoista, sillä olen samoilla linjoilla kuin sinäkin. Mutta toisaalta olen myös a) vähän laiska, b) vähän arka kirjoittamaan mitään omia mahtavan syvällisiä elämän viisauksia ja c) joskus mielestäni joku muu on onnistunut kiteyttämään jotakin mikä on juuri se mitä olen ajatellut, mutta en ole osannut pukea sanoiksi.

    VastaaPoista
  8. Kiva! Tuota taustaa erityisesti ihastelin.

    VastaaPoista
  9. Paula, kiitos.

    Satu, luuletko että taso kelpaa rautalankatyöksi? :D Alunperin nimittäin sain idean hameeseen, kun metallissa piti yhdistää lankaa johonkin muuhun materiaaliin.

    VastaaPoista
  10. Tämä on upea! Itse olen hurahtanut mixed mediaan ja mukava kun näitä näkee lisää blogeissa.

    VastaaPoista
  11. Upeita,sun näköisiä töitä. Toi veistos.Kuulen sun äänen, rouhean hulvattomuuden ja hiljaisen herkkyyden. Tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
  12. Puuhis, kiitos, mixed mediaa on esillä ehkä enempi taideblogeissa. Se on kyllä sitten jo vähän eri tyyppistä kuin tämä :)

    Kaisa, kiitos!

    Jenni, kiitos ihana.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana! Kauniit värit ja upea toteutus!
    Olet taitava!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.