Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukortti ohje

Heippa! Olen viimeaikoina innostunut kokeilemaan erilaisia tekniikoita. Erityisesti leimailu on inspiroinut minua helppoudellaan ja monikäyttöisyydellään. Ja edullisuudellaan. Vaikka leimasimet itsessään maksavatkin, voi niitä käyttää uudestaan ja uudestaan!

Alla oleva kortti on yksi esimerkki korteista, joita laitoin tänä vuonna matkaan. Tyypilliseen tapaani lähetin kortit vihoviimeisenä päivänä, enkä muistanut napata kuvia yhdestäkään paremmin onnistuneesta kortista. Tässä kortissa on nimittäin hieman erikoisen näköinen oikea reuna.


Tässä ohjeet kortin tekoon. Lopputulos on aika erilainen kuin ylläolevassa kortissa, mutta tekniikka on sama!



Aloitin kortin leimaamalla kruunun valkoiselle kartongille. Olen tässä käyttänyt Tiimarista saatua kruunuleimasinta ja sahramin väristä leimasin mustetta. Tässä tekniikassa leimasinmusteen laadulla ei ole niin suurta merkitystä, myös vesiliukoisia musteita voi käyttää, mikäli ne toimivat käyttämäsi leimasimen kanssa.


Sen jälkeen leimasin saman kruunun kuvan sotkupaperille ja leikkasin sen irti ääriviivoja myöten. Tätä leikattua kruunua käytän maskina seuraavassa vaiheessa.


Seuraavaksi leimasin taustan erilaisilla tekstuuri leimasimilla. Helpointa on leimata läpinäkyvillä akryylileimasimilla, jolloin leimasin kuvaa on helppo jatkaa saumattoman lopputuloksen aikaan saamiseksi. Shakkiruutu ja tiilileimasimet ovat Finnabairin suunnitelemia, niitä myy suomessa Klemmarikellari. Voit myös kokeilla leimata taustaa eri värisellä leimasin musteella.


Halusin elävöittää taustaa pirskottemalla sen päälle pinkkiä mistiä. Lopuksi leimasin onnea tekstin mustalla Versafine musteella ja liimasin kartongin korttipohjaan. Helppoa ja hauskaa!





Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.