Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 9. joulukuuta 2013

Skräppäystä vaihe vaiheelta

En ole pitkäänaikaan esitellyt vaihevaiheelta sivua, joten innostuin tässä ottamaan kuvia matkan varrella. Monesti kuvien otto jää, jos projekti on kovin sotkuinen. Tällä kertaa pyrin työskentelemään sivistyneesti, niin että kuvaaminen oli mahdollista työvaiheiden välissäkin.
Aloitin värjäämällä läpinäkyvää kohopastaa PearlEx jauheilla. Olen niiden monikääyttöisyydestä tällä hetkellä super innostunut! Pigmentti jauheet riittävät pitkälle ja niillä voi järjätä monenlaisia materiaaleja. Erityisen kivasti ne toimivat juuri kohopastan kanssa. Aiemmin käytin pelkästään valkoista kohopastaa ja järkytykseni oli melkoinen kun huomasin ottaneeni vahingossa läpinäkyvää pastaa. Juuri tämän tyyppiset onnekkaat vahingot pakottavat meitä poistumaan mukavuus alueelta ja kokeilemaan uutta.

Aloitin tekemällä tekstuuripastalla pitsikuvioita taustapaperiin. Minulla on pitsisabluuna, jonka läpi levitin tekstuuripastan palettiveitsen avulla. Aijemmin käytin aina gesson ja erilaisten pastojen levittämiseen vanhaa luottokorttia, mutta nyt olen päässyt palettiveitsen makuun.


Kohopasta kuivui sopivasti sillä aikaa kun kävin syömässä, mutta kuivumista voi edesauttaa kuumailmapuhaltimella. Pastan kuivuttua ryhdyin leimaamaan. Aloitin keltaisella Archival musteella ja etenin mustaan StazOn musteeseen.


Lisäksi suihkasin sivuun hieman oranssin sävuistä mistiä elävyyttä tuomaan.


Rakastan roiskeita ja tykkään käyttää Glimmer Glam kimalleliimoja niiden tuottamiseen. Lopputulos on hieman koholla oleva, kiiltävä, lähes öljymäisen näköinen.


Kun kimalle liima on kuivunut aloitin lisäämään paperia. En halunnut täyttää tekemääni pohjaa kuviopapereilla, joten olen liimannut pohjalle vain suikaleita erilaisista papereista. Paperit kiinnitän pohjaan vain niiden keskeltä, sillä haluan säästää itselleni mahdollisuuden lisätä papeeita tai koristeita vielä kiinnittämieni kerrosten alle.


Lopuksi olen vain viimeistellyt sivun kuvan tunnelmiin sopivilla koristeilla. Halusin tähän vähän sellaista rentoa mummola fiilistä. Hameessani on aika voimakas korallin sävy, ja sitä olen pyrkinyt toistamaan koristeiden väreissä. Alakulmassa olevassa kukkasessa ja osittain kuvan alle asetetuissa kukissa. Chipboard on värjätty samoilla misteillä ja musteilla mitä olen käyttänyt pohjan kuvioinnissa.


Sivu on hyvin kolmiuloitteinen. Se antaa mielestäni mukavan tunnelman ja sopii korostamaan käytettyjä elementtejä. Myös kuva nousee hyvin esille taustasta.


Tälläistä tällä kertaa. Kesäfiilistelyä, vaikka kohtahan on jo joulu!
Mukavaa päivää sinulle!

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.